Food First - Ruoka-avun digitaalisen alustan hankinta
- Määräaika
- Dec 4,Kysymykset viimeistään Nov 13,
- Valinta
- Hinta 40 %
Tiivistelmä
Turun kaupunki hankkii Varsinais-Suomeen digitaalisen alustan ruoka-avun jakelun ja siihen liittyvien hyvinvointipalvelujen sujuvoittamiseen. Ratkaisulla koordinoidaan logistiikkakeskukseen lahjoitettavan hävikkiruoan vastaanottoa ja jakelua sekä tuetaan asiakkaiden ruoka-annosten varaamista, yhteisöruokailujen hallintaa ja tukipalveluihin ohjautumista. Alustan tulee mahdollistaa matalan kynnyksen ja saavutettava asiointi sekä eri toimijoiden yhteistyö; hävikkitiedon tuontia tavoitellaan lahjoittajien järjestelmistä rajapintojen kautta, ja vaihtoehtoina ovat esimerkiksi paperisten lähetyslistojen skannaus ja sähköpostitse toimitetun tiedon käsittely. Sopimus on määräaikainen vuoden 2029 loppuun ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana; yksi toimittaja valitaan. Ensimmäiset toiminnallisuudet pilotoidaan vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä, vaaditut ominaisuudet otetaan käyttöön elokuun 2027 loppuun mennessä ja mahdolliset optiotoiminnot vuoden 2027 aikana. Tarjousten arvioinnissa laadun paino on 60 % ja hinnan 40 %.
Systemutvikling og programmering
Mukautetut arviointikriteerit
Saat vastaukset bid/no-bid-kriteereihinne
Määritä ne kerran, niin Cobrief vastaa jokaisessa hankinnassa
Teettekö tarjouksen?
Agentti perustaa tarjouksen ja kirjoittaa ensimmäisen luonnoksen. 14 päivää ilmaiseksi.
Hankintaperusteet
Kuvaus
Laatu
Lähde
Lähdettä ei löytynyt asiakirjoista. Tarkista painoarvo tarjouspyyntöasiakirjoista.
Kuvaus
Hinta
Lähde
Lähdettä ei löytynyt asiakirjoista. Tarkista painoarvo tarjouspyyntöasiakirjoista.
Aiemmat voittajat
Keitä vastaan kilpailette?
Toimittajat, jotka ovat voittaneet vastaavia sopimuksia hankkijalta Turun kaupunki
Ilmoituksesta
Turun kaupunki on kehittämässä toimintaympäristöään tavoitteenaan sujuvoittaa ruoka-avun jakelua sekä tarjota samalla tukea muihin hyvinvoinnin palveluihin pääsemiseen. Keskiössä on kehittää tietojärjestelmä, joka auttaa koordinoimaan hävikkiruoan logistiikkakeskukseen lahjoituksena saapuvia ruokia, sekä parantaa ruoka-avun asiakkaiden kokemusta ruoka-avun noutamisesta. Tavoitteena on mahdollistaa esimerkiksi ruokatoimitusten varaaminen, ruoan jakelun tukeminen, yhteisöruokailujen hallinta sekä tukipalveluiden tarjoamisen helpottaminen. Ratkaisun tulee tukea matalan kynnyksen asiointia, palvelun saavutettavuutta ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Ketjun alussa on asiakas, mutta hävikkiruoka on lähtöisin ruoan lahjoittajilta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada rajapintaa pitkin tieto saapuvasta hävikistä kauppojen, tukkujen, teollisuuden ja muiden lahjoittajien järjestelmistä. Vaihtoehtoisena tietolähteenä voi olla esim. nykyisten paperisten lähetysluetteloiden skannaus järjestelmään, jossa tieto jäsennellään hallitusti kenttiin, tai välimuotona tiedon saaminen sähköpostitse ruokajakeluoperaattorille, josta tieto voidaan tallentaa järjestelmään. Turun kaupungin ruoka-avun uudistusprojekti on yksi Bloomberg Mayors Challenge -innovaatiokilpailun voittajista. Palkinto asettaa toteutusaikataulun, jossa ensimmäiset toiminnallisuudet tulee olla pilotoitu vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä, vaaditut ominaisuudet elokuun 2027 loppuun mennessä ja asiakkaan optiona olevat toiminnallisuudet käytössä vuoden 2027 aikana, mikäli Tilaaja päättää tilata optiot. Toiminnallisuudet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Palvelusopimus tehdään määräaikaisena 31.12.2029 asti, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Valitaan yksi (1) toimittaja.Menettelyn pääpiirteetHankintamuotona käytetään avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta on lähetetty ilmoitus www.hankintailmoitukset.fi julkaistavaksi EU:n viralliseen lehden (EUVL) täydennysosassa (S-osa) sekä Tenders Electronic Daily (TED)-tietokannassa EU:n laajuisesti. Tarjouspyyntö on julkaistu internetissä Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa.
Yhteyshenkilö
Jere Lumikkojere.lumikko@turku.fi- KilpailutusTyyppi
- Varsinais-SuomiSijainti
- 72200000PääkoodiOhjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut
- 72243000Ohjelmointipalvelut72260000Ohjelmistoihin liittyvät palvelut72263000Ohjelmiston toteutuspalvelut