Valtion kuolinpesien pesänhoidon hankinta VK/3060/2024
Myönnetty
Kilpailutus on päättynyt ja voittaja on valittu.
- Määräaika
- Jan 29, 2025Päättynyt
- Valinta
- Nimettyjen henkilöiden kokemus 40 %
Tiivistelmä
Valtiokonttori (jäljempänä ”Tilaaja”) pyytää tarjoajaa tekemään tarjouksen valtiolle tulleiden ilman perillisiä kuolleiden henkilöiden kuolinpesien hoidosta jäljempänä esitettävän aluejaon mukaisesti. Tilaajan riskienhallinnallisten rajoitusten vuoksi kukin Tarjoaja voidaan hyväksyä vain yhden alueen sopimustoimittajaksi. Mikäli Tarjoaja voittaisi kilpailun usealla alueella, Tilaaja päättää, minkä alueen Tarjoaja saa hoidettavakseen. Ensisijaisesti Tarjoajat valitaan alueille siten, että kullekin alueelle saadaan ilmoitettu määrä Toimittajia. Uudellemaalle valitaan kahdeksantoista, Varsinais-Suomeen kuusi, Pirkanmaalle viisi ja Päijät-Hämeeseen neljä Toimittajaa. Etelä-Karjalaan, Keski-Suomeen, Kymenlaaksoon, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon valitaan kullekin alueelle kolme Toimittajaa. Etelä-Pohjanmaalle, Etelä-Savoon, Kainuuseen, Kanta-Hämeeseen, Lappiin, Pohjanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Satakuntaan valitaan kullekin alueelle kaksi Toimittajaa. Keski-Pohjanmaalle valitaan vähintään yksi Toimittaja. Osatarjouksia, jotka käsittävät vain osan tietyn alueen kuolinpesien hoidosta ei oteta huomioon. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Tilaaja hankkii palvelut tarpeen mukaan, eikä sitoudu tiettyihin hankintamääriin.
Juridiske tjenester
Tulos
- ALTIUS Asianajotoimisto OyVoittaja
- Asianajotoimisto ACTAS OyVoittaja
- Asianajotoimisto AP Law Office OyVoittaja
- Asianajotoimisto Aasa-Law OyVoittaja
- Asianajotoimisto Amos OyVoittaja
- 40Tarjousten määrä
- 2 000 000 €Sopimuksen arvo
Mukautetut arviointikriteerit
Saat vastaukset bid/no-bid-kriteereihinne
Määritä ne kerran, niin Cobrief vastaa jokaisessa hankinnassa
Teettekö tarjouksen?
Agentti perustaa tarjouksen ja kirjoittaa ensimmäisen luonnoksen. 14 päivää ilmaiseksi.
Hankintaperusteet
Kuvaus
Edullisimman tuntihinnan ilmoittanut tarjoaja saa hinnasta enimmäispisteet 60. Muiden tarjoajien hintapisteet lasketaan kaavalla: halvin hinta / tarjoajan hinta * 60.
Lähde
Lähdettä ei löytynyt asiakirjoista. Tarkista painoarvo tarjouspyyntöasiakirjoista.
Kuvaus
Tarjoajan on mahdollista saada laatuvertailussa enintään 40 pistettä nimettyjen henkilöiden kokemuksesta. Suurimmat laatupisteet saanut tarjoaja saa laadusta täydet 40 pistettä. Muiden tarjoajien laatupisteet lasketaan kaavalla: tarjoajan laatupisteet / suurimmat laatupisteet * 40.
Lähde
Lähdettä ei löytynyt asiakirjoista. Tarkista painoarvo tarjouspyyntöasiakirjoista.
Aiemmat voittajat
Keitä vastaan kilpailette?
Toimittajat, jotka ovat voittaneet vastaavia sopimuksia hankkijalta Valtiokonttori
Ilmoituksesta
Valtiokonttori (jäljempänä ”Tilaaja”) pyytää tarjoajaa tekemään tarjouksen valtiolle tulleiden ilman perillisiä kuolleiden henkilöiden kuolinpesien hoidosta jäljempänä esitettävän aluejaon mukaisesti. Tilaajan riskienhallinnallisten rajoitusten vuoksi kukin Tarjoaja voidaan hyväksyä vain yhden alueen sopimustoimittajaksi. Mikäli Tarjoaja voittaisi kilpailun usealla alueella, Tilaaja päättää, minkä alueen Tarjoaja saa hoidettavakseen. Ensisijaisesti Tarjoajat valitaan alueille siten, että kullekin alueelle saadaan ilmoitettu määrä Toimittajia. Uudellemaalle valitaan kahdeksantoista, Varsinais-Suomeen kuusi, Pirkanmaalle viisi ja Päijät-Hämeeseen neljä Toimittajaa. Etelä-Karjalaan, Keski-Suomeen, Kymenlaaksoon, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon valitaan kullekin alueelle kolme Toimittajaa. Etelä-Pohjanmaalle, Etelä-Savoon, Kainuuseen, Kanta-Hämeeseen, Lappiin, Pohjanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Satakuntaan valitaan kullekin alueelle kaksi Toimittajaa. Keski-Pohjanmaalle valitaan vähintään yksi Toimittaja. Osatarjouksia, jotka käsittävät vain osan tietyn alueen kuolinpesien hoidosta ei oteta huomioon. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Tilaaja hankkii palvelut tarpeen mukaan, eikä sitoudu tiettyihin hankintamääriin.Menettelyn pääpiirteetHankintamenettelyn vaiheet ovat tarjousten vastaanottamisen jälkeen pääpiirteittäin seuraavat: - Hankintayksikkö avaa tarjoukset - Hankintayksikkö tarkastaa tarjoajien soveltuvuuden - Hankintayksikkö tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden - Hankintayksikkö vertailee tarjoukset - Hankintayksikkö valitsee parhaat tarjoukset alueittain ilmoitettujen valintaperusteiden mukaisesti - Hankintayksikkö tekee hankintapäätöksen ja antaa sen tiedoksi tarjoajille - Hankintayksikkö pyytää ja tarkastaa parhaan tarjouksen tehneeltä tarjoajan soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset - Hankintayksikkö tekee hankintasopimuksen alueittain valittujen tarjoajien kanssa laissa säädetyn odotus- ja valitusajan (14 päivää) kuluttua. Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä tiedottamalla, vaan vasta, kun odotusaika ja valitusaika (14 päivää) ovat kuluneet, ja kun Hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valitut tarjoajat ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen. Tilaaja muodostaa tarjouskilpailun perusteella toimittajarekisterin. Tilaaja tekee toimittajarekisterin sisäiset hankinnat kulloinkin valitsemaltaan Palveluntuottajalta. Tilaaja pyrkii osoittamaan toimeksiantoja sopimuskaudella tasaisesti kullekin pesänhoitoalueen Palveluntuottajalle.
Yhteyshenkilö
Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oyinfo@hankintajuristit.fi- TulosTyyppi
- 79100000PääkoodiOikeudelliset palvelut